Lohjan kaupunki
Lohjan asuntomessut toivat laajaa näkyvyyttä ilmastoteoille
Energiatehokkuus, uusiutuva energia ja päästövähennykset näkyivät monin tavoin asuntomessuilla Lohjan Hiidensalmessa vuonna 2021. Tieto alueella toteutetuista ilmastonmuutoksen hillinnän hyvistä käytännöistä levisi laajalle asuntomessujen
saaman mittavan julkisuuden avulla.
Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2019 alkupuolella ilmastonäkökulma tuotiin mukaan asuntomessualueen suunnitteluprosessiin, esimerkiksi rakentamistapaohjeiden ja
tontinhakukriteerien laadintaan. Toisessa vaiheessa vuosina 2019–2020 alueen rakentajia ja muita paikallisia toimijoita kannustettiin ilmastonäkökulman huomioimiseen alueen
toteutuksessa. Useisiin asuntoihin asennettiin lämpöpumppuja (81 prosenttiin asunnoista) ja aurinkopaneeleita (57 prosenttiin asunnoista). Energiatehokkuudeltaan A-luokan asuntoja oli alueella enemmän kuin Suomessa keskimäärin (36 prosenttia vs. 21 prosenttia vuonna 2021 rakennetuista asunnoista).
Laajaan tietoisuuteen hyvät ilmastoratkaisut levisivät messujen avauduttua suurelle yleisölle kesällä 2021. Koronapandemian seurauksena messujen kävijämäärä jäi oletettua pienemmäksi, mutta silti 80 000 henkilöä vieraili asuntomessualueella.