Porvoon kaupunki
Älykästä kaukolämpöä ja ilmanvaihtoa Porvoossa
Porvoossa on kokeiltu energian kulutuksen vähentämistä ja energian käytön optimointia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen.
Esimerkiksi 450 oppilaan Keskuskoululla otettiin syyskuussa 2021 käyttöön kaksisuuntainen kaukolämpöjärjestelmä ja älykäs ohjausjärjestelmä. Energiansäästön avuksi on otettu myös uusi kaukolämmön kolmiputkiratkaisu. Koulun lämmityksessä voidaan nyt hyödyntää 40–50 asteista teollisuuden hukkalämpöä, jota saadaan muutaman kilometrin päästä teollisuusalueelta. Järjestelmästä hyötyy myös energiayhtiö, sillä sen tuotanto tehostuu, kun
tuotantolaitokseen palaava vesi on viileämpää. Lisäksi pakkaspäivien kovaan energiankulutukseen varautuminen on helpompaa.
Porvoon kiinteistöjen lämmityksessä on otettu käyttöön myös joustavampi, älykäs ohjausjärjestelmä. Oppiva tekoäly seuraa muun muassa sääennusteita ja tekee havaintoja rakennuksen lämpötilan vaihteluista päivän mittaan. Näiden tietojen avulla se ohjaa rakennusten lämmitystä reaaliaikaisesti ja pitää sisäolosuhteet tasaisina. Tasaisempi, hyvin ennustettavissa oleva lämmitystarve pienentää myös lämpövoimaloiden huipputehon tarvetta.
Keskuskoululla ja Tolkkisten monitoimitalolla on otettu käyttöön myös uudenlainen, älykäs ilmanvaihdon säätelyjärjestelmä, joka auttaa osaltaan pitämään huonelämpötilat mukavina kiinteistöjen käyttäjille.
Kaukolämmön kysyntäjoustolla saavutettu päästövähennys (19 kiinteistöä) 217 tCO2e/vuosi
Kaukolämmön kysyntäjoustolla säästettiin energiaa (19 kiinteistöä) 1500 MWh/vuosi
Kaksisuuntaisen kaukolämmön toimenpiteillä kaukolämpöä säästettiin vuodessa 630 MWh
Kaksisuuntaisen kaukolämmön toimenpiteillä sähköä säästettiin vuodessa 380 MWh
Kaksisuuntaisen kaukolämmön toimenpiteillä päästövähennys vuodessa oli
118 tCO2e