Siirry sisältöön

Hiilineutraalisuomi.fi uudistuu. Etkö löydä etsimääsi?

Anna palautetta

Työpaketissa tehdään kattava selvitys Suomen tärkeimpien teollisuussektorien energiankäytöstä, päästöistä ja mahdollisuuksista siirtyä kohti puhtaampaa energiajärjestelmää.

Selvityksessä käydään läpi kunkin sektorin nykytilanne, kuten toimialan rakenne, keskeiset toimijat, tuotantoprosessien erityispiirteet sekä nykyinen energiankulutus ja päästöjen määrä. Lisäksi arvioidaan teknologisia ratkaisuja, joilla sektori voi vähentää päästöjään ja lisätä uusiutuvan energian käyttöä. 

Teollisuussektorit, kuten kemian-, paperi- ja selluteollisuus, sementti sekä metalliteollisuus, ovat merkittäviä energian kuluttajia ja päästöjen lähteitä ja siten keskeisessä roolissa Suomen puhtaan energian siirtymässä ja päästötavoitteiden toteutumisessa. 

Selvityksessä keskitytään erityisesti eri teollisuusalojen vaihtoehtoisiin teknologioihin, kuten esimerkiksi prosessien sähköistämiseen, uusiutuvien energialähteiden laajempaan hyödyntämiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen.

Tavoitteena on tunnistaa realistiset keinot, joilla teollisuussektorit voivat vähentää päästöjään kestävästi ja arvioida mahdollista kustannustasoa. Työ auttaa myös hahmottamaan tulevaisuuden energian ja ilmastopolitiikan skenaarioita sekä tarjoaa arvokasta numeerista tietoa energiajärjestelmien mallinnukseen ja päätöksentekoon. 

Keskeistä on ymmärtää, miten eri teknologiset ratkaisut vaikuttavat teollisuuden energiankäyttöön, päästöihin ja kustannuksiin sekä miten sääntely ja politiikka voivat ohjata teollisuutta kohti puhtaampaa tuotantoa. 

Sivu päivitetty viimeksi 25.4.2025