4. Tavoitteiden asettaminen kunnan ilmastotyössä
- Kunnille ei ole valtakunnallisilla päätöksillä asetettu määrällisiä päästövähennystavoitteita, mutta kunta voi itse asettaa kunnianhimonsa tason suhteuttamalla tavoitteitaan ja toimiaan Suomen kansallisiin ilmastotavoitteisiin sekä omaan perusuraansa.
- Useat kunnat ovat asettaneet ilmastotavoitteita, joiden lähtökohtana on yleensä ollut päästöjen vähentäminen 80 % lähtötasosta ja jäljellejäävien päästöjen hyvittäminen. Erityisesti maankäyttösektorin tavoitteiden määrittelyssä on eroja kuntien välillä.
- Monissa kunnissa toteutetaan maankäyttösektorin ilmastotoimia, mutta toistaiseksi kunnat eivät juurikaan ole käyttäneet rajojensa ulkopuolelta hankittuja maankäyttösektorin hillintätuloksia edistääkseen oman ilmastotavoitteensa toteutumista.
- Ulkomailta löytyy esimerkkejä kuntien suunnittelemista ja toteutuneista maankäyttötoimista, mutta kansainvälisesti kuntien kiinnostus maankäyttötoimiin on vasta heräämässä.
Kunnan ilmastotyön tavoitteiden asettaminen
Kunta voi toteuttaa maankäyttösektorin ilmastotoimia yleisesti. Jokainen aidosti päästöjä vähentävä tai nieluja lisäävä toimi vaikuttaa myönteisesti koko Suomen kasvihuonekaasutaseeseen. Vaikutukset näkyvät (viiveellä) kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa.
Kunnan, joka haluaa esiintyä kansallisena edelläkävijänä, tulisi osoittaa toteuttavansa etupainotteisesti tai laajasti toimia, joita valtakunnan tasolla toteutetaan vasta pienimuotoisesti tai suunnitellaan toteutettavaksi myöhemmin.
Edelläkävijäkunta lisää Suomen edellytyksiä saavuttaa hiilineutraaliustavoite 2035, sillä tavoitteen ja nykyisten toimenpiteiden välillä on edelleen ”toimenpidekuilu”. Toimenpidekuilu kuvaa sitä, että nykyiset ja poliittisissa linjauksissa hahmotetut toimet eivät riitä valtion asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimenpidekuilun poistamiseksi tarvitaan etenkin maankäyttösektorilla lisää konkreettisia toimia nielujen vahvistamiseksi ja maankäyttösektorin päästöjen vähentämiseksi. Kunnilla on tässä tärkeä tehtävä, sillä päätökset maankäytöstä tehdään usein paikallisesti.
Toimenpidekuilun lisäksi on olemassa ”kunnianhimokuilu”, joka johtuu siitä, että maat eivät toistaiseksi ole kyenneet asettamaan tavoitteita, jotka toteutuessaan noudattaisivat Pariisin ilmastosopimuksen mukaista 1,5 asteen polkua. Kunta voi halutessaan liittyä myös toimijoihin, jotka toimillaan haastavat maita tekemään enemmän kuin mihin ne ovat tällä hetkellä sitoutuneet Pariisin sopimukselle ilmoittamissaan tavoitteissa. Suomessa tällaisen kunnan tulisi osoittaa, että sen toimet vähentävät sellaisia päästöjä ja/tai tuottavat nieluja, joihin Suomen viralliset tavoitteet ja toimet eivät toistaiseksi vaikuta. Esimerkiksi investoinnit teknologisiin nieluihin eivät sisälly nykyisiin valtakunnallisiin suunnitelmiin. Investoimalla tällaisiin toimiin kunta osoittaisi, että on mahdollista kaventaa globaalia ”kunnianhimokuilua”.
Kunta voi siis asettaa tavoitteeksi
- maankäyttösektorin toimien yleisen edistämisen ja toteuttamisen (yleinen ilmastotyön edistämisväittämä tai kansallinen ilmastotukiväittämä)
- oman hiilineutraalius- tai nettonollatavoitteen, joka on valtion tavoitetta tiukempi – tällöin kunta kaventaa valtakunnallista ja globaalia toimenpide- tai kunnianhimokuilua ja toimii kansallisena tai globaalina edelläkävijänä (kumoutumisväittämä)
Millaisia ilmastoväittämiä kunta voi esittää?
On tärkeää, että kunta viestii mahdollisimman selkeästi ja avoimesti asettamistaan ilmastotavoitteista ja siitä, mihin sen esittämät ilmastotoimet ja toimien tuottamat hillintätulokset perustuvat. Ilmastotyöstä voidaan muotoilla ilmastoväittämiä, jotka kertovat kuntalaisille ja sidosryhmille tiiviisti sen, mihin kunta tähtää ja millä keinoilla se pyrkii saavuttamaan tavoitteensa.
Kunnille soveltuvien ilmastoväittämien voidaan ajatella jakautuvan kolmeen pääluokkaan tavoitteiden kunnianhimon tason mukaan.
- Yleinen ilmastotyön edistämisväittämä kertoo siitä, että kunta tiedostaa ilmastonmuutoksen vakavuuden ja viestii siitä myös kuntalaisille ja muille sidosryhmille. Kunta ei kuitenkaan toteuta mitään erityisiä toimia, jotka johtaisivat päästöjen vähenemiseen tai nielujen vahvistumiseen nopeammin kuin samankaltaisissa kunnissa keskimäärin.
- Seuraava kunnianhimon taso on kansallinen ilmastotukiväittämä, joka kertoo kunnan pyrkivän aktiivisesti edistämään Suomen valtion tavoitteiden saavuttamista kaventamalla toimenpidekuilua. Kunta, joka esittää ilmastotukiväittämiä, toteuttaa ilmastotoimia nopeammin ja laajemmin kuin samankaltaiset kunnat keskimäärin. Käytännössä kaikki Suomen kuntien tähän asti alueellaan tai sen ulkopuolella toteuttamat hillintätoimet ovat kuuluneet kansallisten tukiväittämien piiriin.
- Kumoutumisväittämät ovat kaikkein vaativimmat ja ilmaisevat, että kunta toimii kunnianhimokuilun vähentämiseksi ja etenee hillintätoimissaan selvästi pidemmälle kuin mihin Suomi tällä hetkellä on sitoutunut. Kumoutumisväittämien ydin on pyrkimys tilaan, jossa kaikki kunnassa aiheutetut kasvihuonekaasupäästöt ovat kumoutuneet. Jos otetaan huomioon myös kulutusperäiset päästöt, kunta voisi pyrkiä ”nettonolla-kunnaksi”. Osoittaakseen savuttaneensa nettonolla-tilan kunta joutuu tekemään vaativia arvioita päästöistään ja ilmastotoimistaan.
Yrityksille nettonolla-tavoitteen asettaminen tarkoittaa systemaattista etenemistä kohti tilaa, jossa yritys voi luotettavasti todeta, ettei se aiheuta kasvihuonekaasupäästöjä, joita se ei olisi täysimääräisesti kumonnut hankintaketjujen päästöt mukaan lukien. Kunnassa tämä tarkoittaisi myös sellaisten päästöjen huomioon ottamista, joihin kunnalla ei ole suoraa vaikutusvaltaa. Arvioinnissa tulisi siis ottaa huomioon myös kuntalaisten ja kunnassa toimivien yritysten kulutusperäiset päästöt. Kunnan tulisi lisäksi osoittaa, että kunnan toimet ovat lisäisiä tähän asti asetettuihin kansallisiin tavoitteisiin nähden. Käytännössä tällaisia toimia voisivat olla esimerkiksi investoinnit ns. teknologisiin nieluihin, joilla poistetaan lisäisesti hiilidioksidia ilmakehästä.
Voiko kunta ”kompensoida” eli kumota päästöjään?
Yleisen tulkinnan mukaan kompensaatio tarkoittaa sitä, että kunta tasapainottaa kasvihuonekaasutaseensa maksamalla kunnan alueen ulkopuolella tuotetuista hillintätuloksista, jotka voivat olla päästövähennyksiä tai nielujen lisäyksiä.
Päästöjen kompensoinnilla tavoitellaan kustannustehokkuutta kohdentamalla hillintätoimia sinne, missä saavutetaan mahdollisimman hyvä tulos mahdollisimman alhaisin kustannuksin. Suomessa kompensointi-sana on ilmastotoimien yhteydessä todettu ongelmalliseksi koska sitä on käytetty hyvin erilaisissa merkityksissä. Kompensoinnin sijasta tulisi käyttää termiä päästöjen kumoaminen tai kansallinen ilmastotukiväittämä.
Viestinnässä ”kompensoinnilla” on saatettu tarkoittaa esimerkiksikunnan toteuttamia tai edistämiä toimia, jotka ylläpitävät kunnan hiilinielun tasoa silloin, kun maankäytön muutokset pienentävät hiilinieluja jossakin osassa kuntaa. Esimerkiksi Espoon toimet luonnon monimuotoisuuden ja nielumenetysten estämiseksi Hepokorvenkallion maankäytön muutoksen seurauksena edustaa tällaista toimintaa. Menettelyä ei kuitenkaan ole perusteltua kutsua kompensoinniksi, vaan kyse on kunnan kasvihuonekaasutaseen (ja luonnon monimuotoisuuden) heikentymisen välttämisestä.
Liian kevein perustein käytetty kompensointi-termi voi luoda mielikuvan siitä, että kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttama ongelma olisi ko. kunnan tai yrityksen osalta ratkaistu. Väärinkäsitysten ja harhaanjohtavien viestien välttämiseksi kuntien tulisi ilmastosuunnitelmissaan ja -strategioissaan tavoitella mahdollisimman täsmällisiä ilmaisuja ja kuvata, mitä käytetyllä ilmaisulla on tarkoitettu. Myös vapaaehtoiset standardit ja EU:n pyrkimykset säännellä ympäristöväittämiä tähtäävät selkeyttämiseen. Esimerkiksi EU:ssa tuotetta ei tulevaisuudessa voi väittää hiilineutraaliksi sillä perusteella, että tuotannon päästöt on kumottu.
Mahdollisuudet hyödyntää vapaaehtoisia hiilimarkkinoita tavoitteiden saavuttamiseksi
Päästöjen vähentäminen on ensisijaista, mutta kunnat voivat lisäksi tavoitteidensa toteuttamiseksi kumota jäljelle jääviä päästöjään myös hankkimalla muiden toimijoiden toteuttamia yksiköitä vapaaehtoisilta hiilimarkkinoilta. Näitä ovat esimerkiksi sertifioidut vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden ilmastoyksiköt, joita ei lasketa minkään valtion tavoitteisiin.
Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden luotettavuuden ja laadun kehittämiseksi on laadittu kriteerejä ja ohjeita ilmastoyksiköiden tuotannolle ja käytölle. Esimerkiksi kansainväliset sertifiointiohjelmat kuten Verra ja Gold Standard ovat laatineet ohjeita yksiköiden tuottamiselle jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Yksiköiden ostajien puolesta on viime vuosina perustettu vapaaehtoisia aloitteita, kriteeristöjä ja ohjeita ilmastoväittämien ja niitä varten käytettävien laadukkaiden ja vastuullisten ilmastoyksiköiden hankinnalle. Esimerkiksi Integrity Council for the Voluntary Carbon Market (ICVCM) on julkaissut korkealaatuisten ilmastoyksiköiden tunnistamisen ja varmistettavissa olevan ilmastovaikutuksen saavuttamisen tueksi kymmenen tieteeseen pohjautuvaa periaatetta. Science Based Targets initiative (SBTi) on myös laatinut tiedepohjaisia ohjeita organisaatioiden ilmastotavoitteiden toteuttamisen tueksi.
