Siirry sisältöön

Energiantuotannon elinkaariarvioinnin menetelmäkooste auttaa ilmastovaikutusten arvioinnissa


Voimalinjoja ilta-auringossa.
©

Suomen ympäristökeskuksen tuoreessa raportissa käydään läpi energiantuotannon elinkaariarviointia soveltavia laskentaohjeistuksia, jotka on suunnattu yrityksille, organisaatioille ja muille toimijoille.  

Elinkaariarviointi (LCA) on menetelmä tuotteen tai järjestelmän ympäristövaikutusten arviointiin läpi koko sen elinkaaren. Koska LCA tarkastelee aineiden ja energian virtoja kokonaisvaltaisesti, se mahdollistaa tehokkaamman ympäristövaikutusten hallinnan ja tukee päätöksentekoa. 

Arviointi perustuu kansainvälisiin standardeihin 

Elinkaariarvioinnin perusraamit pohjautuvat ISO 14040 ja ISO 14044 -standardeihin, jotka määrittelevät muun muassa elinkaariarvioinnin vaiheet ja siihen liittyvät käsitteet. Elinkaaristen kestävyysvaikutusten arviointiin on kuitenkin pohjastandardien lisäksi tarjolla monia muitakin tarkentavia ohjeistuksia, joiden tarkoituksena on esimerkiksi täsmentää arvioinnin sääntöjä erilaisiin käyttökohteisiin sekä parantaa arviointien vertailukelpoisuutta. Näitä elinkaariarviointiin pohjautuvia ohjeistuksia ja standardeja on julkaistu viimeisen 10–20 vuoden aikana runsaasti. Monet niistä ovat myös yleisesti käytössä niin Suomessa kuin globaalistikin, mutta suomenkielistä yleistajuista koostetta näistä menetelmistä ei ole viime vuosina julkaistu. Nyt julkaistussa raportissa ohjeistuksia ja standardeja käydään läpi keskittyen erityisesti ilmastovaikutusten arviointiin soveltuviin ohjeistuksiin niin tuote- kuin organisaatiotasolla.  

Tarkastelluista ohjeistuksista suurin osa on selkeitä ja ne tarjoavat toimijoille mahdollisuuden tuottaa vastaavalla ohjeistuksilla tehtyjen laskentojen kanssa vertailukelpoista tietoa.  

Luotettava arviointi antaa vertailukelpoista tietoa tuotteen tai organisaation vaikutuksista. Validoituna sitä voidaan käyttää myös markkinoinnissa. Keskeistä on pohtia käytettävän ohjeistuksen soveltuvuutta laskennan tarkoitukseen ja valita siten käytettävä standardi tai ohjeistus tarkoituksenmukaisesti. Raportissa vertaillaan ohjeistusten yksityiskohtia sekä tuodaan esiin niiden vahvuuksia ja heikkouksia.  

Raportissa tarkastellut standardit ja ohjeistukset: 

Ohjeistukset tuotteille 

Ohjeistukset organisaatioille 

Ohjeistukset sekä tuotteille että organisaatioille 

Tutustu raporttiin: Elinkaariarviointiin pohjautuvat kestävyysarvioinnin standardit ja ohjeistukset(siirryt toiseen palveluun)

Lisätiedot

Kiia Silvennoinen

tutkija

etunimi.sukunimi@syke.fi

029 525 1076