Suomen ympäristökeskus on täsmentänyt hiilineutraaliuden määritelmää ja laatinut sen soveltamisesta ohjeistuksen paikallisen ja alueellisen ilmastotyön tueksi. Yhtenäinen määritelmä auttaa kuntia ja maakuntia linjaamaan omat tavoitteensa sekä suhteessa toisiinsa että suhteessa kansallisiin ja kansainvälisiin ilmastotavoitteisiin.
”Teimme selvennyksen kuntien toiveesta ja vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Hiilineutraaliuuden määrittely on tärkeää, jotta kaikki ymmärtävät tavoitetilan samalla tavalla, pystyvät suunnittelemaan toimiaan johdonmukaisesti ja seuraamaan työn etenemistä. Samalla on hyvä huomioida, että kunnilla ja maakunnilla on myös vapaus määritellä itse ja halutessaan asettaa omat ilmastotavoitteensa”, ryhmäpäällikkö Laura Saikku Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Esimerkiksi Kohti hiilineutraalia kuntaa verkostossa 99 kuntaa on asettanut tiukan päästövähennystavoitteen.
”Koska Suomi pyrkii hiilineutraaliksi 2035, monilla kunnilla ja maakunnilla on noussut tahtotila pyrkiä hiilineutraaliksi. Hiilineutraalisuuden käsitteen tarkentamiseen vaikuttaa muun muassa se, että tutkimustiedon karttuessa kuntien ja alueiden huomio kiinnittyy myös maankäyttösektorin päästöihin ja nieluihin. Lisäksi alueen ulkopuolelta ostettavat mahdolliset hyvitykset ovat monin paikoin ajankohtaisia”, Hinku-verkoston vastuullinen johtaja Jyri Seppälä sanoo.
Hiilineutraaliuden avaimena päästövähennykset, hiilinielut ja mahdolliset hyvitykset oman alueen ulkopuolella
Yleisesti hiilineutraalius on ymmärretty niin, että alueen päästöt ja nielut ovat yhtä suuret. Epäselvyydet ovat liittyneet erityisesti siihen, mitä kasvihuonekaasupäästöjä ja -nieluja otetaan huomioon hiilineutraaliuden tavoittelussa ja millaisilla rajauksilla. Uudessa suosituksessa esitetään, että kunnan ja maakunnan hiilineutraaliusväittämän lähtökohta on linjassa kansallisen hiilineutraaliustavoitteen kanssa ja tukee kansallisten tavoitteiden saavuttamista.
Suosituksessaan Syke kiteyttää hiilineutraaliuden kahteen pääkriteeriin. Ensimmäisen kriteerin mukaan alueella ei synny lainkaan nettopäästöjä. Tämä tarkoittaa, että alueen kaikki vuotuiset käyttöperäiset kasvihuonekaasupäästöt ovat pienemmät tai yhtä suuret kuin alueen vuotuiset hiilinielut.
Päästövähennystyön ja hiilinielujen vahvistamisen jälkeen jäljelle jäävät kasvihuonekaasupäästöt hyvitetään toteuttamalla päästövähennyksiä tai hiilinieluja vahvistavia toimia alueen ulkopuolella. Näiden on täytettävä ohjeistuksessa annetut kriteerit.
Käyttöperusteisiin päästöihin lasketaan sekä taakanjakosektorin että päästökauppasektorin päästöt.
Toisen kriteerin mukaan alueen kaikki käyttöperäiset päästöt ovat vähintään 70 prosenttia alle vuoden 1990 tasosta eli puhutaan merkittävästä päästövähennyksestä. Kyseessä on minimivaatimus, joka on linjassa kansallisten päästövähennystavoitteiden kanssa. Kriteerillä varmistetaan se, että hiilineutraaliustavoite saavutetaan aktiivisilla päästövähennystoimilla eikä pelkästään esimerkiksi nielujen tai hyvitysten avulla.
Hinku-kuntien päästöseurannassa käytetään edelleen erityisiä Hinku-laskentasääntöjä. Laskentasäännöt kattavat päästöjen osalta samat sektorit kuin kunnan kaikki käyttöperäiset päästöt, mutta päästökauppasektorin suurten teollisuuslaitosten polttoainekäytön, teollisuuden sähkönkäytön, teollisuuden jätteiden käsittelyn ja kuorma-, paketti- ja linja-autojen läpiajoliikenteen kasvihuonekaasupäästöt jätetään tarkastelun ulkopuolelle.
Määritelmä ja ohjeistus
Lisätietoja
Ryhmäpäällikkö, erikoistutkija Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus, puh. 029 525 1140, etunimi.sukunimi@syke.fi
Hinku-verkoston vastuullinen johtaja, tutkimusprofessori Jyri Seppälä, puh. 029 525 1629, etunimi.sukunimi@syke.fi
