Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa kaikki eivät pysty lämmittämään kotiaan talvipakkasilla. Energiaköyhyydestä ei Suomessa puhuta, vaikka se koskettaa kymmeniä tuhansia, ellei satoja tuhansia ihmisiä maassamme. Kun ulkona on kaksikymmentä astetta pakkasta ja vähävaraisen perheen täytyy valita, pudottaako kodin lämpötilaa alle siedettävän vai jättääkö käymättä ruokakaupassa, hyvinvointivaltion lupaus tuntuu kaukaiselta.
Tutkimuksessamme tarkastelimme tilastoaineistoista kotitalouksien energiaköyhyyden esiintyvyyttä useilla vakiintuneilla mittareilla. Mittarista riippuen 7–15 prosenttia suomalaisista kotitalouksista voidaan määritellä energiaköyhiksi. Tämä tarkoittaa jopa 300 000 kotia. Tästä näkökulmasta työ- ja elinkeinoministeriön kanta, jonka mukaan energiaköyhyyteen ei tarvitse tarttua erityisillä toimenpiteillä, näyttäytyy lähinnä välinpitämättömyytenä niitä heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia kohtaan, joiden vaikeudet selviytyä energialaskuista johtuvat osin rakenteellisista tekijöistä.
Suomalaisen energiaköyhyyden taustalla sähkölämmittämisen suuri lupaus
Energiaköyhyydellä tarkoitetaan usein korkeiden energiamenojen ja pienten tulojen yhtäaikaisuutta. Tutkimuksessamme tunnistimme, että merkittävä osa energiaköyhyyttä kokevista kotitalouksista lämmittää kotinsa sähköllä tai öljyllä. He asuvat tyypillisesti ydinkeskustojen ulkopuolella ja heidän tulonsa ovat pienet, eli he kuuluvat kolmeen alimpaan tulokymmenykseen.
Sähkölämmitteisellä kodilla tarkoitetaan kotitalouksia, jotka ilmoittivat Tilastokeskuksen kesän 2022 aineistonkeruussa asuntonsa pääasialliseksi lämmitystavaksi ”Suora sähkölämmitys”. Tällaisen valinnan teki 26 prosenttia suomalaisista kotitalouksista. Vain kaukolämpö on tätä yleisempi, joten asialla on yhteiskunnallista merkitystä.
Sähkölämmityksen yleisyyden taustalla olevien syiden selvittämiseksi on palattava hetkeksi 1970-luvulle. Suomi kasvoi vauhdilla. Imatralta virtasi vesivoimasähköä, Loviisaan rakennettiin ydinvoimalaa. Siirtoverkkoja laajennettiin: vielä vuonna 1975 Suomessa oli 35 000 sähkötöntä kotia. Öljykriisi oli asettanut öljylämmityksen varsin epäedulliseen valoon. Sähkölämmityksen asentaminen oli sen sijaan helppoa ja halpaa: patteri ruuveilla kiinni seinään ja töpseli pistorasiaan. Ei vesikiertoa!
Halvan sähkön lupaus lunasti odotuksensa vuosikymmeniä. Nyt 50 vuotta myöhemmin eletään erilaista aikaa. Sillä, että tyypillisen kiinteähintaisen sähkösopimuksen hinta on kaksinkertainen muutaman vuoden takaiseen verrattuna voi olla katastrofaalinen vaikutus pienituloisimpien kotitalouksien arjessa. Sähkölämmittäjät kokevat kaikkein vakavinta energiakustannusrasitetta 5–11 prosenttiyksikköä suuremmalla todennäköisyydellä kaukolämmitystaloissa asujiin verrattuna.
Energiaköyhyyttä kokevat erityisesti yksinasuvat naiset.
Sähkön siirtohinnat, ja varsinkin kuukausimaksut, voivat maaseutualueilla olla jopa kahdeksankertaiset halvimpiin keskusta-alueisiin verrattuna, mikä on keskeinen eriarvoisuutta aiheuttava tekijä Suomessa. On kestämätöntä, jos yksinasujan pienistä tuloista menee puolet sähkölaskuun.
Energiaköyhyyttä kokevat erityisesti yksinasuvat naiset. Energiaköyhyyden taustalla näyttävät vaikuttavan monenlaiset eriarvoistavat yhteiskunnalliset kehityskulut, kuten naisten pienemmät palkat ja eläkkeet.
Energiaköyhyyden seuraukset voivat olla vakavia
Julkinen keskustelu on osoittanut, etteivät vesikiertoisen lämmönjakotavan omaavat välttämättä ymmärrä, että sähkölämmityspatteri ei ole lämpöä varaava elementti, jonka käytön kustannusta pystyisi kovinkaan paljon optimoimaan ilman suoraa vaikutusta asuinmukavuuteen.
Pelkällä suoralla sähköllä lämmittävän kulutusjoustoratkaisu on yhtä kuin asunnon kylmyys, varsinkin, jos talo on vanhempaa rakennuskantaa ja lisäeristyksen tarpeessa. Monen vähävaraisen sähkölämmittäjän on tänäkin talvena ollut pakko sulkea sähköpatteri, joskus vakavin seurauksin.
Sähkölaskujen maksuvaikeudet ovat Suomessa nykyään yleisiä, ja jos sähkölaskut jäävät liian pitkäksi aikaa maksamatta, voi sähköyhtiö lain sallimana katkaista sähköt myös sähkölämmitteisistä taloista.
Pelkällä suoralla sähköllä lämmittäjän kulutusjoustoratkaisu on asunnon kylmyys.
Kylmässä asuminen ei ole vain epämukavaa. Sillä voi todistetusti olla vakavia terveysvaikutuksia. Jotkut ryhmät, kuten pitkäaikaissairaat ja vammaiset ovat erityisen haavoittuvia energiaköyhyyden seurauksille. Fyysisten seurauksien lisäksi mielenterveys ja suhteet läheisiin kärsivät jatkuvan stressin vuoksi. Häpeä tilanteesta ja avuttomuuden tunne vievät voimia tavoilla, joita on vaikea mitata. Lapsiperheissä seuraukset voivat ulottua pitkälle tulevaisuuteen.
Energiaköyhyys on siis samaan aikaan taloudellinen ongelma, terveysongelma ja yhteiskunnallinen kysymys. Se kietoutuu muuhun huono-osaisuuteen ja tekee jo valmiiksi vaikeasta elämäntilanteesta vielä vaikeamman.
Köyhyyden lieventämisen lähtökohta on köyhyyden tunnistaminen ja konkreettiset teot
Sosiaaliturvaleikkaukset kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevilta suomalaisilta syventävät köyhyyttä ja yleensä myös energiaköyhyyttä. Sähkö ja riittävä lämpö kotona ovat perustarpeita, joiden saannista täytyisi erityisesti pitää huolta. Sen vuoksi oikeus saada tukea sähkölaskuihin tulisi laajentaa nykyisistä tuensaajaryhmistä useampiin pienituloisiin ryhmiin. Energiaköyhyys ei useinkaan ole yksilön oma valinta, vaan seurausta yhteiskunnan rakenteiden, markkinoiden ja epäonnisten sattumien yhteisvaikutuksesta.
Poliittisesti tärkeää olisi energiatukien nykyistä parempi kohdentaminen. Suomessa esimerkiksi öljylämmityksestä luopumisen tuet ja energiakriisin sähkötuet ohjautuivat vuosina 2022–2023 tutkimusten mukaan liiaksi keski- ja suurituloisille. Tämä kertoo siitä, ettei energiamarkkinoiden haavoittuvimpia kotitalouksia ole tunnistettu riittävällä tasolla. Näin energiaköyhyyden huomiotta jättäminen on johtanut epäoikeudenmukaiseen tukipolitiikkaan.
Myös energiayhtiöillä ja viranomaisilla on vastuunsa. Maksuvaikeuksissa oleville tulisi tarjota maksusuunnitelmia, perinnän tulisi olla eettistä ja energiahaavoittuvia kuluttajia tulisi voida tunnistaa ja suojella myös lainsäädännöllä sähkön katkaisulta. Samalla olisi valvottava nykyistä tarkemmin maksujen kohtuullisuutta ja huomioitava pienituloiset energiamarkkinapoliittisessa päätöksenteossa.
Energiaköyhyyden yleisyyden vuoksi Suomessa tarvitaan laajempaa keskustelua ratkaisuista osana oikeudenmukaista energia-, sosiaali- ja asumispolitiikkaa. Tutkimuksemme osoitti, että energiaköyhyys liittyy muun muassa lämmitysmuotoon, asuinpaikkaan, työmarkkinatilanteeseen, perhekokoon ja sukupuoleen. Jatkotutkimuksissa olisi tärkeää tarkastella myös energiaköyhyyden syvyyttä ja sitä, mistä kaikesta ihmiset joutuvat tinkimään selviytyäkseen sähkölaskuistaan.
Kirjoittajat
Sini Numminen on akatemiatutkija Aalto-yliopistossa ja tutkii pohjoismaista energiahaavoittuvuutta.
Santtu Karhinen työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa tutkijana. Hän on työssään keskittynyt ympäristötaloustieteelliseen tutkimustyöhön.
Eija Ferreira työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa erikoistutkijana. Hänen työnsä keskittyy ilmastotyön tukemiseen ja ilmastotoimien vaikuttavuuden arviointiin.
