
Valtaosa Suomen kunnista on ryhtynyt toimiin ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Kuitenkin vain alle puolet kunnista on asettanut tavoitteita tai laatinut toimintasuunnitelmia ilmastonmuutokseen sopeutumista varten, selviää Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tekemästä tuoreesta kyselystä.
Syke arvioi vastausten pohjalta kuntien tilannetta sen mukaan, kuinka pitkälle ne ovat edistyneet ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Suurista kunnista pisimällä ovat Espoo, Turku ja Vantaa. Keskikokoisista kunnista pisimällä olivat Pirkkala, Kirkkonummi ja Ylöjärvi. Pienistä kunnista pisimällä olivat Pielavesi, Kitee, Kruunupyy, Kivijärvi ja Urjala.
Kysely toteutettiin keväällä 2025 ja siihen vastasi 118 kuntaa. Vastaajina olleet kunnat edustavat yhteensä noin 4,1 miljoonaa asukasta, mikä kattaa arviolta 73 prosenttia Suomen väestöstä. Selvityksen tilasi vakuutusyhtiö If. Vastaavia kyselyitä on toteutettu Ruotsissa ja Norjassa useamman vuoden ajan.